Kuinka saada pillua ihana pillu

kuinka saada pillua ihana pillu

Isäni käytti harvoin kovempia aineita tarkoittaen toisin sanoen kovempaa kuin keskiolut, isäni oli aina sitä mieltä että vain juhlapäivinä sai ottaa yhden lasillisen ja muuten vain saunaan vähän kuplivampaa. Hengitin vähän aikaa raitista ilmaa ennen kuin istahdin sohvalle alastomana ja edelleen herkkänä orgasmista ja pyysin isäni vierelleni. Ilokseni eiliset valkoiset pohjistaan hyvin likaiseksi tulleet polvisukat ja parit valkoiset likaiset nilkkasukat sekä kolmet erilaiset röyhelösukat olivat tämän 45 vuotiaan naisen pyykkipussissa. Hetken istuttuamme kuumassa saunassa katseeni tutki tarkkaan isäni vartaloa joka tuntui jo itsessän lämmittävän ajatuksiani vähän liiaksikin. Voimani alkoivat pikku hiljaa loppua mutta yritin silti saada isäni laukeamaan sisäni. Minä rakastan sinua niin paljon äiti sanoin, ja painoin huuleni äidin kapeille huulille ja työnsin kieleni äidin suuhun. Menimme peseytymän jonka jälkeen lähdimme kauppaan sen verran että haimme hiukan liukastetta ja suunnittelimme ensimmäistä anaalipanoamme, tietysti minun ehdoillani ja muutenkin miten kiimamme yhdistyvät jälleen. Kun hän sai viimeinkin verhon paikoilleen hän käntyi jolloin hän oli horjahtaa niin minun täytyi ottaa hänen pakarastaan lujasti kiinni. Isäni otti rennomman asennon ja antoi tyttärensä antaa nautintoa nyt hänelle. Menin kotiin lomalle vasta huhtikuun puolivälissä. Altaalla ja rannalla vietimme aikaa vanhempieni, siskoni ja Jaskan sekä Sinikan kanssa.

College dating nettsiden kaarina

Otin pyyhkeen pälleni ja avasin oven mennäkseni saunaan, mutta heti kun ajatuksissani avasin oven törmäsin vahingossa isäni ja pyhkeeni valahti lattialle. Vastasin suudellen hänen huuliaan ja sanoin; Mun isi on edelleenkin vaan se paras isi mitä voi kukaan toivoa ja ok noh mun pillu tuntuu siltä ihan ku sitä ois porattu kaks päivä Isäni naurahti ja sanoi ettei halua minulle ikinä mitän vastaavaa mutta kyllä hän. Voisitko mennä polvillesi pyysin. Isäni mulkku painautui häpyhuulteni väliin niin että terska oli puoliksi jo menemässä hitaasti sisäni, voihkaisin kova änisesti ja sanoin; Isi anna mulle sun mulkkua mä haluun sitä niin paljon anna nyt vaan sitä mä luotan suhun et osaat ja haluut et mä saan ekan mulkun. Kirosin hölmöyttäni ja huolimattomuuttani. Riisuin itseni alastomaksi ja menin äidin vierelle kyljelleni makuulle. Ei kai vaan Ei voi olla totta! Isäni kieli lipoi kiimaisia häpyhuuliani, hänen kielensä tiesi liiankin hyvin mistä tyttärensä g-piste sijaitsi ja miten auttaa sormillaan nautinnon saamista entistäkin kovemmaksi. Mun pikkuveli ei varmaankaan tule koska jäi rannalle torkkumaan. Myös romanssit ja seikkailut Ahvenanmaan tyttöjen kanssa lienevät olleet osa matkailua ainakin meille monille Turun seudun nuorille ainakin. Hän on todella maltillinen ja ihana mies. Siskoni sanoi että tällaista mahtikyrpä hän haluaa saada uudelleen. Tartuin saunan kaiteesta kiinni ja kiljahdin kova änisesti nytkähdellen ja tuntien kuinka pilluni supisteli hänen sormiaan vasten aivan kuin olisin lypsänyt hänen sormiaaan voimakkaasti saaden lisänautintoa. Valkoiset alushousut olivat tiukasti äidin jalassa ja kumilanka puristi äidin kumpaakin reittä ja suutelin molempia reisiä ja aloin hivuttaa pikkuhousuja nyt pois. Onks tä mun vika?

kuinka saada pillua ihana pillu

Armeijakundi sai alaikäiseltä teiniltä pillua Sain anopilta pillua, seksitarinat Isin pikku kiima pillu osa Isin pikku kiima pillu osa 1 - Isäni alkoi työntämän tuota mahti patukkaansa sisäni hitain ottein, pian terskan pä upposi kireän teini pilluuni. Hanna ei meinannut saada silmiän irti. Hänen järkensä pelasi, toisin kuin minun ja hän taputti mattorullaa pyytäen palaamaan viereensä. Naapurin tuntematon vanha setä oli houkutellut minut aamulla luokseen ja saanut minut antamaan hänelle pillua oikein kunnolla. Palasin koulusta kolmen jälkeen samaisena iltapäivänä, ja oloni oli jälleen todella kiimainen. Hanna-Serkku vei poikuuteni Nettiporno Perinteistä seksiä Archives Sukkafetisistin siskolle aikamiehen isoa kalua Seksiä veljen kanssa Seksifantasiat Kun poika sai äidiltän Seksifantasiat Oo oo oo aa Jaskaaah Nussi vaan Pane!, Maikki parahteli hurmoksessa ja Jaskan suuri kyrpä teki työtä käskettyä. Ihana pillu sinulla!., Jaska rohkaistui vähän puhumaan rumia. Eeeh, kulta, se oli elämäni imu, hän kuiskasi haraten sormillaan märkiä hiuksiani.

Makoilimme pitkän isäni kanssa sängyllä syleilyssä heti kun jalkoihini tuli tarpeeksi tuntoa takaisin kävimme peseytymässä ja jatkoimme illan viettoa. Näki, että hän oli töitä paiskinut jo nuoruusvuosista lähtien. Meillä oli tapana tuolloin käydä joka perjantai saunassa yhdessä jolloin tietty isäni suostumuksesta sain ottaa yhden siiderin sauna juomana. Pian ovi avattiin ja kuulin miten äiti niisti nenänsä kuin itkun jäljiltä. Lähestyessäni hotellihuoneemme ovea aloin kuunnella tuliko huoneesta jotakin äniä ja samalla havahduin äneen, joka nosti sykettä ja hengitystäni. Näin likaisten sukkien pohjien kohoavan kohti kattoa kun Jaska pani siskoani aikamiehen otteilla. Maikki taas piti uskollisesti sekä sukkahousuja, nilkkasukkia että polvisukkia. Nyt kun tiesin miten tuota mulkkua käsitellä niin halusin kokeilla omalla tahdilla saada sitä sisäni ja nauttia oikein kunnolla siitä. Ahvenanmaa lienee monelle tuttu lomapaikka. Nousin seisomaan ja vedin äidinkin jaloilleen. Äitikin avasi silmänsä ja siirtyi paremmin sängylle käntyen selälleen. Katselimme toisiamme pitkän samalla minun tuntien kuinka mulkku sisälläni sykki ja spermaa valui ulos soirona, Isäni ei sanonut mitän vaan hegitti kiivaasti. Ihmettelin miten minulla oli taas kova erektio, mutta en ollut tyydyttänyt itseäni moneen viikkoon ja siitä tämä johtui. Meillä tulisi olemaan nautinnollinen viikonloppu. Sängyllä otin hyvän asennon ja yritin rentoutua sillä välin kun isäni kävi laittamassa ovet lukkoon ja varmistamassa että saisimme mahdollisimman rauhallisen ympäristön nautinnollemme. Päasiassa seuranamme oli ruotsalaisten lisäksi saksalaisia ja englantilaisia turisteja. Pian sormettamisen ja nuolemisen yhteydessä sain ensimmäisen orgasmini isäni kanssa! Minulla seisoi tosi kovaa vaikka olin äsken jo lauennut, mutta tilanne oli nyt niin kiihoittava. Äitini henkäisi kiivaasti painaessani kämmenellä turvonneita häpyhuulia. Olin itse lähdössä kaverieni luokse illalla ja oli sovittu, että heittäisin vanhempani juhlapaikalle. Makasimme vierekkäin hiljaa pitkän aikaa ja yritin itse kerätä voimia sanoakseni kuinka ihanaa ensimmäinen kertani oli vaikka pilluni olikin hieman herkillä loppu ajan voimakkuuden takia ja muutenkin. Hänen oli ollut pakko pitä minua sexsi tarinoita suomalaisten julkkisten alastonkuvia harteista kiinni ettei olisi pudonnut joten hän oli tavallaan ollut puolustuskyvytön. Tein ratkaisun ja otin nuo eiliset polvisukat ja yhdet valkoiset röyhelövartiset nilkkasukat pussista itselleni ja runkkasin kulliani muihin. Jaska keskeytti panon, suukotti tyttöä rinnoille ja kaulalle rauhoittavasti ja tuumasi, että Sinikka oli visusti rannalla auringon alla eikä ihmetellyt sen enempä, missä ukko oleskeli. Hän menee nyt rannalle ettei Sinikka ja vanhempani ala epäillä mitän. Hänen hameensa oli väljän oloinen kotihame ja vaaleanruskeat sukkahousut näkyivät reiteen asti paljastaen äidin kauniit reidet minulle. Suudeltuamme vastasin tyytyväisenä; Mitäs jos sanoisin että tarvitsisin täytettä heti aamusta? Kun Jaska sitten huudahtaen tuli, hän nojasi käsiinsä polvien melkein pettäessä siemensyöksyn räjähtäessä isoista palleista. Lähdin kulkemaan hotellille ja nappasin matkalta limupullon, joka tyhjeni hujauksessa. Pian nukahdin uudestaan ja heräsin siihen kun isäni hieroi alavatsaani lämpimällä kädellän, avattuani silmäni isäni suuteli minua suulle ja sanoi; Oikein hyvä huomenta seksikäs kaunottareni nukuitkö hyvin?





Matorac kreše štreberku.